Minun reaktioni raskauteen.

19.12.2013 klo 07.00 heräsin, päälläni oli pelkät alusvaatteet. Muistan kun katsoin itseäni peilistä ja mielessäni totesin, että onpa vatsani, sekä rintani turvonnee. Eikä kuukautiseni ole vielä alkaneet.
Siinä vaiheessa olin tosi varma, että olen raskaana. Sanoin miehelleni, että menen tekemään testin ja tulen kertomaan tuloksen hetken kuluttua. Tärisin, en pysynyt paikoillaan sitä paria minuuttia kun tulosta odottelin.

Hetken kuluttua menin takaisin vessaan, katsoin testiä ja siinä näkyi kaksi viivaa. Toinen oli todella tumma viiva ja toinen todella haalea viiva. Tuijotin vain sitä tikkua ja ajattelin että tässä on varmasti jokin virhe. En voinut uskoa sitä todeksi. 

Kävelin hiljaa huoneeseen. Katsoimme Kain kanssa toisia. Yhtäkkiä rupesin nauramaan hulluna, mutta se ei kauvaa kestänyt, kunnes rupesin itkemään. Itkin, nauroin, itkin ja nauroin.. Kai ei päästänyt sanaakaan suustaan. Hän vain tuijotti minua. En ajatellut silloin mitään muuta kuin että; miten hemmetissä kerron tämän äitilleni.. 

 

19.12.2013 päivä joka muutti kaiken.

Minun ja Kain "rakkaus tarina".

Me tavattiin eka kertaa kunnolla mun hyvän ystävän Meijun luona. Olin aikasemmiki Kain tavannu ihan äkkiseltään, mutten muute. Muistan sen päivän, ku aattelin mielessään, että "kuka komistus oikeen on". Aluksi oli vähän kiusallista, ku en tuntenu häntä, mutta loppujen lopuksi juttu rupes luistaa.

Kävin joka päivä Meijulla, Kai kävi melkein joka päivä siellä. Päivä päivältä rakastuin vaan enemmän ja enemmän. Joka päivä juteltiin aina enemmän, ruvettiin tekstailee, käymään tupakilla ja hengailee. Sit me aina välillä halittiin ja suukoteltiin.

No sit meil yhtäkkiä meni välit huonoksi, ei poikki tai mitään, mut ei vaan enään pidetty yhteyttä.
Olin niin surullinen ja mulla oli tosi ikävä Kaita. En vaan enään kehannu laittaa viestii, ku aattelin, että sillä on parempaa tekemistä. 

Meni pari kuukautta kunnes tapasin Kain sattumalta. Siitä hetkestä asti mä todellakin oon uskonu kohtaloon. Voin sen tähän äkkiä kertoa eli, me oltiin Meijun kanssa keskustassa, myöhästyttiin bussista, soitettiin mun serkulle joka oli just lähössä ajaan takasi Muhokselle. Noh onneksi ne otti meijät kyytii. Meijän kaveri soitti ja pyys meijät tupakille höhärin grillille. Ja just ku saavuttiin pihaan, Kai oli lähössä. 
Nyt te varmaan mietitte, että mitä kohtaloa tossa nyt muka oli. Mutt jos me oltais keretty bussiin, me oltais suoraan menty Meijulle, oltais pyydetty kaverit siihen eikä höhärille, enkä ois nähny Kaita.
Onneksi näin sillä pyysin sen sitte Meijulle.

Kai rupes käymään taas Meijulle joka päivä, aina kun soitin ja pyysin. Olin niiiin ilonen ja rakastunut, että huhuh. Siitä se kaikki alko uusiksi. Me hengattiin joka päivä, me tekstattiin 24/7 toisille, ei oltu hetkeekään erossa toisista, siksi me nykyäänki ollaan niinku paita ja peppu. 
Kai oli koko kesän mun ja mun kavereiden kanssa. Sit se meni siihen, että alettiin olee koko ajan kahestaan, joka päivä. 

Eräänä päivänä, tapahtui niin uskomaton, ihana ja outo asia. Nimittäin Kai laitto mulle tekstarilla, että "tykkään susta". Olin aivan, että mitä helkkaria ja lähetin takasi, että "niin tykkäät kaverina vai tykkäät tykkäät oikeesti musta". Vähän ajan päästä tuli viesti, että "tykkään tykkään oikeesti". Olin vaan, että "niin tykkäät siis ihan oikeesti musta, etkä vaan kaverina". Olin tyhmä, en uskonu, sillä en ois ikinä uskonu, että planeetan ihanin ja komein mies tykkäis MUSTA. Mutta näköjään, sillä tässä sitä vieläki ollaan, ollaan oltu yhessä 1,5v, kihloissa & asuttu yhessä 9kk ja meille on tulossa pikku prinssi. Uskomatonta!

Monet on kysyny, että mitä rakastan Kaissa, mikä siinä tekee sellasen miks rakastan sitä ja siihen on vaikee vastata sillä Kaissa ei oo mitään mitä en rakastais. Mää rakastan siinä ihmisessä kaikkea, vaikka se on maailman ärsyttävin, tyhmin, hitain ja ei todellakaan ole romanttinen ihminen niin mää en siltikään muuttais mitään siinä ihmisessä. Rakastan Kaita niin paljo, etten voi sitä sanoilla kuvata. Kaista tulee paras isä koskaan!

Minä itse.

Mua pyydettiin kertoo itestäni. Kaikille on varmasti jo selväksi tullu, että oon Ronja, 16 vuotta ja odotan esikoistani.
Kirjotan teille nyt semmoset elämäni niin sanotut "koho kohdat".


Olin muistaakseni 2 vuotta, kun äiti ja isä erosivat. Muutin äitin luokse ja oon aina häneen luonaan asunu. Mulla on yksi veli, jonka kanssa asuttiin äitillä. Muutettiin pienenä tosi paljon, mutta se oli mukavaa. Kyllästyn aina nopeeta asuntoon, niin muuttaminen virkistää.
    
Mulla oli tosi vaikee nuoruus, johtuen varmaan siitä, että olin huonossa porukassa. 7-8lk oli aivan helvettiä, en käyny koulua, seurustelin yhen sekopää jätkän kanssa, tein kaikkee tyhmää yms.
Mulla oli tosi vaikeeta, sillä mulla ja sillä jätkällä oli tosi väkivaltanen suhe. Me seurusteltiin 1,3v. Ainut joka välitti oli äiti. Mun äiti on ollu aina tukena kaikessa, ihan sama mitä oon tehny/on tapahtunu niin se ei oo koskaan kääntäny selkää mulle. Olin myös tuolloin sossujen kanssa jonkin verran tekemisissä.

Mulla ei koskaan oo ollu isän kanssa hyvät välit. Se ei oo koskaan auttanu mua, ei mitään.
Sille on tärkeempää sen vaimo ku minä. Mun veljen kanssa se on aina ollu tekemisissä, mun veli käy siellä edelleen, en oo ite käyny 6 vuoteen. Ainoat asiat millon mun isää kiinosti mun elämä, oli se jos jotain olin tehny. Kun olin väkivaltasessa suhteessa, ei mun isää kiinostanu. Mun isä aina haukkuu mua ja mun äitiä, sille ei riitä mikään. Hän ei ole koskaan ollu mulle isä.

No 8lk jouluna rupes elämä taas rullaan ku vaihoin koulua. Olin vihdoin onnellinen, sillä en ollut silloin sitä koskaan. Mulla rupes menee tosi hyvin ja kouluki meni mahtavasti. Sain hirveesti uusia ja hyviä kavereita. Menin töihin puhelinmyyjäksi ja sitä hommaa jaksoin melkein kaks vuotta.
Kasi luokasta asti mun elämästä tuli normaalia ja jaksoin aamuun uuteen. Tutustuin sillon mun nykyseen poikakaveriin.

9lk mun koulu meni tosi hyvin. Alettiin seurustelee mun nykyisen poikakaverin kanssa sillon ja tuntu että mun elämä on mahtavaa, tuntuu edelleen. En päässy mihinkään kouluun ysin jälkeen opiskeleen, joten menin kympille.

Muutettiin mun poikakaverin kanssa yhteen elokuussa ja mentiin myös sillon kihloihin. Joulukuussa tulin raskaaksi ja siitä asti mun elämä on ollu aivan toista luokkaa. Tällä hetkellä mää rakastan mun elämää, oon onnellinen enkä muuttais mitään. Kaiken sen jälkeen mitä oon kokenu ja millanen nuoruus mulla on ollu niin en ois koskaan uskonu, että löydän ihanan ihmisen mun rinnalle. Totta puhuen en ois koskaan uskonu, että löydän miehen kenen seurassa voin olla täysin oma itseni, joka hyväksyy mut just tälläsena kun mä oon, se jaksaa kuunnella mun vittuilut, surut, itkut ja se ymmärtää mua. Oon oppinu sen, että harvat ihmiset pysyy rinnalla kun niitä oikeesti tarvii, ja sellaset ihmiset mun elämässä on ollu ainoastaan Kai ja mun äiti. Äiti ja Kai on mun elämäni tärkeimmät ihmiset!

Mun kihlattu Kai ❤

Mun äiti Satu ❤

Raskaus aikani tähän asti.

Viikkojen "tapahtumat":

Viikolla 12, oli np-ultra ja näin pienoisen ensimmäistä kertaa. Uskomatonta! Itkuhan siinä pääsi. Ultraaja mittaili ja katteli. Kaikki ok! Pienokainen vain 3,5cm.

Viikolla 14, Uusi np-ultra sillä ekassa ultrassa, huonossa asennossa jonka takia kaikkia mittauksia ei voitu ottaa. Kahessa viikossa lisää kasvua oli tullut 4,5cm, silloin jo 8cm.

Viikolla 16, Rupesin tuntemaan pienoisen liikkeet. Se oli jotain todella uskomatonta! Monet kysyy, että "miltä se tuntuu?", ei siihen voi vaan vastata, se on niin sanoin kuvailematonta.

Viikolla 20, Rakenneultra... Jänskätti niin paljo, että en pysyny melkeen housuissa. Kaikki oli erittäin hyvin, kaikki mittaukset saatiin otettua. Kaikki niinkuin pitääkin olla!
Kyllä se pienoisen haarojen välissä, oli niin sanottu "kolmas jalka".  Mahtava tunne,   musta tulee maailman upeimman ja ihanimman pojan äiti! Poika oli n,20cm "iso" ja painoi 366g.


Tähän asti viikkoja kertyny 21+2. Aika hurahtanu tosi nopeeta. Siitä on 4kk aikaa kun tein positiivisen testin ja silti muistan sen päivän kuin eilisen. Itkin, nauroin, itkin ja nauroin...
Olin tosi onnellinen ja yllättynyt. Olen edelleen onnellinen, enkä ole katunut hetkeäkään päätöstä.
    Raskaus aikana, mulla ei ole juurikaan pahoinvointia ollut. Monet oksentelee monta kertaa päivässä ja mää en ole koko aikana oksentanut. Huonoa oloa on sillon tällön ollut mutta ei sen kummempaa. Inhottavinta on ollut se, kun ällöttää ja oksettaa kaikki, AIVAN KAIKKI.
Joo on ollu liitoskipuja, tuntuu että maha repee mutta ei sille mitään voi. Oon kuulemma päässy toosi helpolla. Ärsyttävintä raskaudessa on se, kun väsyttää niin paljon että ei jaksa yhtään mitää tai ketään. ++ vaatteet ei mahu. Mutta pakko sanoa että kaikki tämä kipu, lihoaminen, vittuuntunut ja väsynyt olo on todellakin tämän pienoisen arvoista! Nyt keskityn raskauteen ja massun kasvatteluun!

Maha edestä päin.

Rakenneultra ♥

Mulla oli rakenneultra maanantaina 14 päivä. Se oli jotain aivan mahtavaa!

Olin oottanu tuota ultraa niin paljon, että en tiedä miten ees voisin kuvailla mun tunnetta.

Mää alotin päivien laskun about 23 päivää ennen ultraa. Laskin päiviä, tunteja, minuutteja, sekuntteja. 

    Heräsin sunnuntai-maanantai välisenä yönä miljoona kertaa, aina katsoin kelloo ja olin sillai ei perhana vielä noin monta tuntia. Menin kouluun, en meinannu pysyy housuissa, kyyläsin vaan kelloo, en pysyny paikoillaan..

    Kello oli vihdoin kaksi ja mut pyydettiin sisään. Tärisin & olin paniikissa. Mua jännitti niin paljon, että onhan kaikki hyvin ja halusin niin paljo tietää sukupuolen. Sukupuolella ei ollut mitään väliä, tärkeintä oli että pikkunen on terve.

    Siinä sitte ultraaja rupesi ultraamaan, vilkaisi pari juttua ensin ja sitten rupesi näyttämään haaravälejä. Mua jänskätti tooosi paljon. Sit se ultraaja vaan sano että "ei voi kyllä erehtyä kumpi on, tässä on eka raaja ,tässä toinen ja keskellä kolmas jalka".. Tuijotimme mieheni kanssa ruutua suut auki, ja yhtäkkii rupesin itkemään. Olin oottanut sitä niin kauvan ja vihdoin sain tietää että tuleva lapsemme on pieni poika. Olin oottanut sitä päiviä, ja vihdoin tiedän. Saamme komean ja terveen pienen pojan ♥ 

Rakenneultrassa pienoinen oli n.20cm "iso" ja painoi 366g

Meidän pienoinen ♥

Parin kuukauden masu kuvat.

 Elikkä tässä ois parilta kuukaudelta masu kuvat, näkee kasvua sun muuta. Kuvista ei nyt kauheesti kasvua huomaa, mutta on se kasvanu paljonki! Eniten kauhistuttaa tässä kasvussa se, että vaatteet ei mene päälle. Se on ollu itelle aika iso juttu, koska naisellehan on tietty tärkeetä ,että viihtyy omassa kropassa. Noh onneksi tätä ei kauvaa enään, kestä ja kyllähän mä tiedän, ett tää masu tästä vielä kasvaa hurjastikki. Pitää vaan tottuu tähän valaana olemiseen xd

Maha kuva viikolla 12, 3kk. 

Pahoittelen huonoa laatua.

Maha kuva viikolla 16, 4kk.

Maha kuva viikolla 20, 5kk

Kyllähän se on kasvanu ja sais kasvaa vielä vähäsen kuhan ei liikaa. Monet sanoo, että jossain vaiheessa maha vaan "räjähtää", mutt toivotaan, että oon poikkeus tapaus :D Pari kiloa vasta lisää tullu, mikä on sinänsä tosi outoa koska mahahan mulla on kasvanu niin paljo että ei mitään rajaa ja vaatteetkaan ei mene päälle.. Silti tää raskaana oleminen on mukavaa, koska voi syyä sillon ku haluaa ja niin paljo ku haluaa, mitä haluaa! Kukaan ei sano läskiksi. Mun mies sanoo mulle usein, että "sää syöt meijät vara rikkoon" << mut minkäs voit jos on nälkä ;)

Vihdoin ja viimein!

Noni, vihdoin ja viimein sain tämänki aloitettua. Tuli niin paljo kyselyitä blogista ja moni halusi ,että tämän alottasin, joten päätin tämän sitten nyt aloittaa! Toivotaan, että tulee lukioita ja pidätte mun jutuista! Alku voi olla vähän jäykkää, mutta kyllä se sitte siitä ku alan oppimaan. 

Jos haluutte kuulla multa joistain tietyistä asioista tai haluutte vaan, että kerron jostain niin vapaasti saa tulla ehotteleen, otan kyllä ehotukset avoin sylin vastaan! 

Mulle saa tulla sanoo mielipiteitä tästä ihan vapaasti ja ennen kaikkee rehellisesti!

Toivotaan, että pidätte, tästä tulisi hyvä ja kerrankin jaksaisin kirjoittaa! =)

Ootte ihanii ♥